Sähkön kulutuksen siirtomaksuilla verkonhaltija perii verkkoonsa liittyneiltä asiakkailta heidän kuluttamansa sähkön siirtokustannukset kantaverkosta asiakkaan käyttöpaikalle. Vastaavasti tuotannon siirtomaksuilla verkonhaltija perii verkkoonsa liittyneiltä sähkön tuottajilta heidän tuottamansa sähkön siirtokustannukset voimalaitokselta kantaverkkoon. Sähkön siirtomaksua ei voi kilpailuttaa. Asiakkaan maksama siirtomaksu voi riippua jännitetasosta ja verkosta, johon asiakas on liittynyt. Sen sijaan siirtomaksu ei saa muuttua sen mukaan, kenen myyjän sähköä siirretään.
Liitetiedostoihin SKH_1003.XLS ja SKH_1003.PDF on tallennettuina euroina eräiden tyyppikäyttäjien kuluttamastaan sähköstä maksamat sähkön siirron keskihinnat eri jakeluverkonhaltijoiden vastuualueilla. Keskihinnat perustuvat 1.3.2010 voimassa olleisiin sähkön siirron hinnastoihin. Taulukossa on esitetty sekä verolliset että verottomat keskihinnat.
Tyyppikäyttäjät kuvaavat tyypillisiä eri käyttäjäryhmiin kuuluvia sähkön käyttäjiä. Tyyppikäyttäjän sähkön siirron keskihinta lasketaan määrittämällä ensin tyyppikäyttäjälle sähkön siirrosta aiheutuvat vuosikustannukset ja jakamalla saatu vuosikustannus kulutetulla energiamäärällä. Tyyppikäyttäjän keskihinta sisältää käyttäjän maksamat perus-, teho- ja energiamaksut.
Tyyppikäyttäjien keskihinnat on laskettu jakeluverkonhaltijoiden Energiamarkkinaviraston nettihintapalveluun toimittamien hintatietojen perusteella. Siirtohintojen ilmoittaminen perustuu Energiamarkkinaviraston määräykseen sähköverkonhaltijan verkkopalveluehtojen ja –hintojen ilmoittamisesta Energiamarkkinavirastolle (Dnro 317/001/2007).
PDF-tiedoston katseluun ja tulostamiseen tarvitset Adobe Acrobat Reader-ohjelman, jonka saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta http://www.adobe.com/products/acrobat/readstep.html.
Voit tallentaa liitetiedoston omalle levyllesi osoittamalla liitetiedoston nimeä hiirellä ja painamalla hiiren oikeanpuoleista näppäintä. Valitse tämän jälkeen valikosta ”Tallenna”.
Lisätiedot:
- Tapio Silvennoinen, puhelin 010 6050 019
- Antti Paananen, puhelin 010 6050 013