Ostoyhteenliittymä on sähkönkäyttäjien muodostama epävirallinen yhteenliittymä, joka järjestää jäsentensä puolesta sähköenergian kilpailuttamisen ja laatii yhdessä voittaneen sähkönmyyjän kanssa sähköenergiaa koskevan puitesopimuksen, jonka ehdoilla jäsenet voivat ostaa sähköenergiansa.
Yleensä ostoyhteenliittymä perustetaan, kun kilpailuttamista haluavat sähkönkäyttäjät sijaitsevat maantieteellisesti hajallaan, eikä heillä ole yhteistä liityntäpistettä. Esimerkiksi omakotiyhdistys voi perustaa ostoyhteenliittymän. Ostoyhteenliittymän perustaminen ja sähköenergian kilpailuttaminen voi tapahtua esimerkiksi seuraavasti:
Ennen kilpailuttamista tehtävät päätökset
1. Ostoyhteenliittymän jäsenten kannattaa valita keskuudestaan hankkeelle vetäjä. Ennen kilpailuttamista tehtävät selvitykset
2. Hankkeen vetäjä kerää ostoyhteenliittymän jäseniltä seuraavat tiedot:
a) asunnon/työpaikan sulakekoko,
b) nykyinen sähkönkulutus vuositasolla (aikatariffissa jaoteltuna eri kulutusmaksujen voimassaoloaikojen mukaan) ja
c) tämänhetkinen tariffitaso.
3. Vaivattomampi tapa on kuitenkin kysyä tiedot keskitetysti sähköyhtiöltä. Tätä tarkoitusta varten hankkeen vetäjän tulee kerätä jäseniltä valtakirjat. Sähköyhtiö saattaa periä tietojen luovuttamisesta maksun.
Tarjouspyynnön tekeminen, tarjousten arviointi ja päätöksenteko
4. Hankkeen vetäjä pyytää tarjoukset sopivaksi katsotulta määrältä sähkönmyyjiä. Tarjouspyyntöön liitetään tiedot asuntojen/työpaikkojen sulakekoosta, sähkönkulutuksesta ja noudatetuista tariffeista.
5. Hankkeen vetäjä vertailee tarjouksia ja tekee esityksensä siitä, mikä tarjous on edullisin. Ostoyhteenliittymän jäsenet hyväksyvät tai hylkäävät esityksen. Tarjous perustuu yleensä tiettyyn energiamäärään joten myyjä voi tarjouksessaan vaatia ostoyhteenliittymän jäseniä sitoutumaan yhteisostoon.
Myyjän vaihto
6. Kun edullisin tarjous on löydetty, jäsenet valtuuttavat hankkeen vetäjän solmimaan puitesopimuksen valitun sähkönmyyjän kanssa. Puitesopimus on sähkönmyyjän lupaus myydä sähköenergiaa tietyillä ehdoilla ostoyhteenliittymän jäsenille. Puitesopimus ei sido ostoyhteenliittymän jäseniä.
7. Vanhan sopimuksen irtisanominen ja uusien solmiminen voidaan tehdä kahdella vaihtoehtoisella tavalla:
a) kukin jäsen hoitaa vanhan sopimuksen irtisanomisen ja uusien solmimisen itse,
b) hankkeen vetäjä valtuutetaan irtisanomaan vanhat sopimukset ja solmimaan uudet sopimukset.
8. Paikallinen jakeluverkonhaltija suorittaa ylimääräisen mittarinluennan sopimusten vaihtamisen yhteydessä.